maanantai 16. tammikuuta 2012

Ensimmäinen viikko

Jeah! Ensimmäinen viikko on pulkassa. Heidin kanssa ei ehditty kuin parit treenit tekemään kiireiden yms. takia, mutta pääasia että homma saatiin käyntiin. Treeneissä keskityimme lähinnä liikkeisiin ja erityisesti niiden tekniikkaan, eli korjailimme pienimmätkin virheet. Jonkun mielestä näinkin pienien tekniikkavirheiden korjaaminen voi tuntua hieman hifistelyltä ja turhalta, mutta tosiasia on, että näilläkin korjauksilla saadaan isoja muutoksia aikaan. Esimerkiksi selkätreeneissä pelkästään ranteiden kulmaa muuttamalla liike muuttuu olennaisesti. Nämä on kyllä hauskoja juttuja.

Ruokavaliosta
Tässä on vähän jo kyselty Heidin ruokavaliosta ja siitä, saisiko esimerkkejä yms. Kyllä tässä jossain vaiheessa lähdetään käymään ruokavaliota tarkemminkin läpi, aivan niin kuin Tuomaksen osaltakin. Tällä kertaa nyt keskitymme vain olennaiseen ja käyn ainoastaan pääpiirteittäin läpi ruokavalion.

Eli todella tiukkahan tämä Heidin ruokavalio on ollut alusta asti. Jokainen ruoan palanen mitä suuhun laitetaan punnitaan ensin. Heidillä on toinen valmentaja Tampereella, Jari Mentula nimeltään, joka on sitten laatinut treeniohjelman lisäksi myös ruokavalion. Heidi kävi Jarin luona muutama viikko sitten näyttämässä kuntoaan ja samalla keskustelemassa jatkosta. Palaute oli erittäinkin positiivista, mikä on todella mahtava juttu. Samalla tuli pieniä muutoksia ruokavalioon, eli armottomasti entistäkin tiukempaa syömistä tiedossa.

Jossain vaiheessa käydään  myös treenejä tarkemmin läpi. Kaikki kuitenkin aikanaan, kunhan ensin saadaan tämä projekti kunnolla käyntiin.

Viime hetken neuvottelut käynnissä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti